sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

NATO on sotaa käyvä sotilasliitto

SATU SCHAUMAN bloggaa verkkouutisissa Natosta.

Jotkut suomalaiset haluaisivat liittyä NATOon saadakseen turvaa. NATO on kuitenkin sotilasliitto, joka käy sotaa muslimeja vastaan, jotkut näkevät NATOn sotaoperaatiot ristiretkien jatkumona.

Moni järkevä näkee NATOn erittäin korkean riskin järjestönä, koska se on ajanut itsensä sotatilaan muslimien kanssa. Muslimeja on paljon enemmän kuin Amerikkalaisia eli NATO käy sotaa itseään potentiaalisesti vahvempaa vihollista vastaan. Suurin osa suomalaisistta ei ole huonoissa väleissä muslimien kanssa eli ns. kristittyjen sotaan ei kannata liittyä. Suomalaisilla ei ole luonnollista strategista tai taktista syytä tukea ns. Länsimaiden hyökkäyksiä Islamia vastaan. Israelin asia ei ole meidän asiamme. Jotkut näkevät kristinuskon tapana sitoa Suomi länteen. Länsi ei ole kuitenkaan ollut kovinkaan kauan maailman johtava valta ja on täysin mahdollista, että sen suhteellinen asema taas heikkenee Kiinan nousun jälkeen niin paljon, että se ei voi enää sanella mitään ja ei ole enää teknologisesti ylivoimainen.Toisaalta Yhdysvallat on vieläkin hyvin taloudellisesti dynaaminen ja teknologisesti osaava vaikkakin sen asema ei ole enää absoluuttisen vahva. 

Kiinan kanssa liittoutuminen on vaikeaa Suomelle, koska emme hallitse heidän kieltään tai kulttuuriaan.  Itse näkisin, että nyt on alkanut uusi strategian aikakausi. Nyt alkaa peli kuka hallitsee superälyä, ja Suomen tulisi pyrkiä mahdollisimman nopeasti hankkimaan haltuunsa täysimittainen superäly keinolla millä hyvänsä.








http://english.libya.tv/2011/06/25/nato-hits-gaddafi-military-supplies-stockpile-in-brega/

http://www.eurasiareview.com/nato-heading-towards-a-north-atlantic-cyber-security-organisation-26062011/

http://www.islamidavet.com/english/2011/06/25/nato-airstrike-kills-15-libyan-civilians/

http://www.khaama.com/militants-destroyed-a-nato-oil-tanker-in-khyber-agency

http://www.mysarawak.org/2011/06/26/nato%E2%80%99s-double-game-of-protecting-civilians-in-libya.html

http://globalnewsreel.blogspot.com/2011/06/breaking-news-libya-says-nato-strikes.html

http://weeklyintercept.blogspot.com/2011/06/nato-incorporates-libyan-experience-for.html

torstai 16. kesäkuuta 2011

SS ja NATO arvoyhteisöinä

Tapani Luotola rinnastaa kirjoituksessaan Naton ja Natsi-Saksan SS joukot.
http://www.ksml.fi/mielipide/artikkelit/ss-ja-nato-arvoyhteis%C3%B6in%C3%A4/679993

http://en.wikipedia.org/wiki/Furor_Teutonicus

SS-rinnastus on laajemminkin kiinnostava. Maailmansodan loppupuolella varsinkin natsi-Saksan SS:n johtajisto alkoi muuttaa suhtautumistaan asioihin tappion ja koston häämöttäessä. Aiempi tuhoamisen ja väkivallan jumalointi, Furor Teutonicus, sai tehdä tilaa toisenlaiselle missiolle, yhteiselle eurooppalaiselle ristiretkelle länsimaisen kulttuurin ja sivistyksen puolustamiseksi Aasian ja idän barbaarisia laumoja vastaan. Muun muassa SS-divisioona Das Reichia komentanut Waffen-SS:n kenraalieversti Paul Hausser selitti sodan jälkeen, että SS oli itse asiassa Naton armeijan prototyyppi ja sillä oli samat tarkoitusperät - eurooppalainen Nato.

Muistetaan vielä, että II-maailmansodan jälkeen suurijoukko Natsi-Saksan tiedemiehiä, vakoilu ja sotilasasiantuntijoita rekrytoitiin palvelemaan Amerikan ja Neuvostoliiton joukoissa.




http://slouchingcolumbia.wordpress.com/2011/06/10/gatess-nato-speech-and-limits-of-multilateralism/

http://natonalla.blogspot.com/2011/06/nato-ja-presidentit.html

http://rickrozoff.wordpress.com/2011/06/11/natos-afrika-korps-escalates-war-of-attrition-against-libya/

NATO ja presidentit

Jarmo Koponen bloggaa mahdollisten presidenttien NATOllisuudesta.
http://jarmokoponen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/75962-joukko-nato-miehi%C3%A4-tyrkyll%C3%A4-suomen-presidentiksi

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

NATOn isku Suomeen

Octavius raportoi eturintamasta:
Pohjoismaissa tilanne on taas heikompi. Pohjoismaista vain Norja ja Tanska ovat vapautuneet diktaattorien vallasta, Suomessa vallankumous on vasta alkanut ja Ruotsi on vahvasti ankkuroitunut yhden aatteen demokratiaa halveksivaksi linnoitukseksi.

Olemme saaneet harvinaisen haastattelun David Petraeukselta, jolla on pitkä kokemus diktaattoreita kukistavista taisteluista. Hän on taistellut pahuutta vastaan niin Irakissa kuin Afganistanissa. Petraeus on johtanut myös Yhdysvaltain kansainvälisiä joukkoja maailmanlaajuisesti toimiessaan USCENTCOM:in komentajana.
http://octavius1.wordpress.com/2011/06/08/naton-isku-suomeen/
Tilanne pohjoismaissa Suomessa ja Ruotsissa vakava. Hallitus on toimintakyvytön ja kansa kapinoi Internetissä.

http://jpoli.blogspot.com/2011/06/jutta-urpilainen-haluaa-maahan.html

http://jpoli.blogspot.com/2011/06/politiikkaa-politiikan-takana.html

maanantai 6. kesäkuuta 2011

NATO ja Al Quaida

NATOn poliittinen ja sotilaallinen tukeminen altistaa Suomen vastatoimille.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9913848

Yleensäkään Natosta ei ole Suomelle muuta iloa kuin että altistumme eri ryhmien vastatoimille. Muslimien kanssa ei ole leikkimistä, koska niitä on paljon ja niillä on paljon voimavaroja käytettävissään. Monessa mielessä Islamilainen maailma on paljon vahvempi kuin Yhdysvallat ja Nato.

Suomen nykyinen strategia on käsittämätön, koska se altistaa Suomen Muslimien vihalle mutta ei tuo Suomelle mitään etuja. Toivottavasti kyseessä ei ole vain epätoivoinen yritys vahvistaa Nokian asemaa Yhdysvalloissa?

Al-Qaida-bloggari Abu Sulaiman al-Nasser on jättänyt sunnuntain vastaisena yönä Suomen aikaa viestin, jossa hän antaa tukensa Tapaninvainion polttopulloiskulle. Viestissään yksi maailman seuratuimmista terroristibloggareista viittaa sunnuntain vastaisena yönä varttia yli yksi Neste Oilin kylmäasemaan kohdistuneeseen tekoon.
 http://keskustelu.suomi24.fi/node/9913848

Mitä tähän pitäisi kommentoida? Ainut looginen kommentti on, että Suomen tulisi välittömästi vetäytyä Afganistanista, koska Suomen kansa ei halua jatkaa tai vahvistaa mitään sotilasoperaatiota Muslimeja tai Muslimien intressejä vastaan. Suomalaisilla ei ole myöskään mitään poliittisia ongelmia Talibanin kanssa, koska emme hyödy mitään Talibanin aseman heikentämisestä. Kriittisiä komponenttejä Suomalainen teollisuus saa myös Kiinasta, jos Amerikkalaiset eivät niitä meille myy.

http://jpoli.blogspot.com/2011/06/microsoftilla-ja-nvidialla-sopimus.html

http://www.saul-masson.info/2011/05/eurooppa-irti-natoutumisesta.html

http://juhamolari.blogspot.com/2011/06/abu-suleiman-al-nasser-ja-pasilan-pommi.html

http://jalkijupinaa.blogspot.com/2011/02/nato-teoriassa-ja-kaytannossa.html

http://plaza.fi/ajassa/kolinaa-panuhuoneesta/nato-jasenyydesta

http://disconcertediscursives.blogspot.com/2011/06/natos-ignorance-makes-me-ashamed-to-be.html